Uutiset

PETO ON IRTI – ANTTI TUISKULLE JÄLLEEN PLATINAA!

22.10.2015

Suomen kirkkain poptähti Antti Tuisku teki helmikuussa näyttävän paluun parrasvaloihin singlellään Peto on irti. Kappale oli alkua Antin pitkän uran menestyksekkäimmälle vuodelle ja esitteli aiempaa kypsemmän, varmemman ja rennomman Antti Tuiskun. Yleisö otti kappaleen omakseen, ja nyt biisi on ylittänyt platinarajan!

– Lähden parin viikon päästä Peto on irti -konserttikiertueelle eikä fiilis voisi olla parempi! Lähes kaikki konsertit on myyty loppuun jo ennen kiertueen alkua. Haluan kiittää jokaista vanhaa ja uutta fania, jotka kulkevat rinnallani tätä ainutlaatuista matkaa, Antti iloitsee.

Antti Tuiskun toukokuussa ilmestynyt kymmenes studioalbumi En kommentoi ylitti hiljattain platinarajan, kesällä platinaan ylsi myös levyltä löytyvä jättihitti Keinutaan feat. VilleGalle. Levyltä on julkaistu lisäksi sinkut Blaablaa (En kuule sanaakaan) ja Hiton pelkuri. Syksyn mittaan Antti on ihastuttanut katsojia Nelosen Vain Elämää -ohjelmassa ja muun muassa tulkinnallaan Vicky Rostin kappaleesta Sata salamaa.

Marraskuun alussa Antti lähtee lähes loppuunmyydylle Peto on irti -konserttikiertueelle. Katso paikkakunnat täältä!

En kommentoi -albumin lisäksi kaikki Antin aiemmat albumit ovat myös olleet menestyksiä ja myyneet lähes poikkeuksetta platinaa.

Ylös