Uutiset

ANTTI TUISKULTA UUSI SINGLE

26.2.2016

Menestysalbumista En kommentoi julkaistaan huhtikuussa deluxe-painos.

Suomen kirkkaimman poptähden Antti Tuiskun viime toukokuussa julkaistu albumi En kommentoi on ollut suurmenestys. Levy on ylittänyt platinarajan ja siltä on lohkaistu hittisinkut Peto on irti, Blaa blaa (en kuule sanaakaan), Keinutaan ja Hiton pelkuri.

Albumista ilmestyy 22. huhtikuuta deluxe-versio, jolla on mukana muutama uusi kappale. Joulukuussa julkaistun sinkun Party (papiidipaadi) lisäksi deluxe-versiolta löytyy tämän viikon perjantaina 26. helmikuuta ilmestyvä uusi single Pyydä multa anteeks kunnolla.

Antti itse on fiiliksissä kappaleesta ja sanoo siinä olevan paljon uutta mutta myös ripaus vanhaa Anttia.

-Olimme kappaletta tehdessä herkissä syystunnelmissa ja varmaan osittain siksi halusimme säveltää ison, modernin popkappaleen. Teimme tuottajani Jurekin ja Saara Törmän kanssa laulun siitä ”välitilasta”, jossa ihmiset rimpuilevat eron ja eteenpäin menemisen puolivälissä. Siitä kun tietää, että olisi parempi keskittyä omaan elämään ja kääntää uusi sivu, mutta jokin maaginen voima vetää vielä takaisin vanhaan, Antti kuvailee.

Kuuntele Pyydä multa anteeks kunnolla -kappale täältä!

Antti Tuiskulla on viisi ehdokkuutta Emma-gaalassa, joka nähdään Nelosella perjantaina 11. maaliskuuta. Lisäksi Antti esiintyy loppuunmyydylle Hartwall Arenalle omassa Peto Show’ssaan 23. ja 24. huhtikuuta.

Ylös