Uutiset

BENJAMINILTA UUSI SINGLE JA DEBYYTTIALBUMI

29.2.2016

Nousevan suomalaisen supertähden Benjaminin uusi single Body julkaistaan perjantaina 4. maaliskuuta. Kappale esittelee entistä aikuisemman ja rohkeamman Benjaminin.

– Body kertoo tytöstä, jonka kroppaa en saa mielestäni. Olen tosi innoissani kappaleesta, se on mielestäni tähänastisista biiseistäni paras. En malta odottaa että pääsen vetämään sitä keikoilla ja flirttailemaan yleisön kanssa, Benjamin sanoo.

Pian 19 vuotta täyttävän Benjaminin ura on kovassa nousussa Espanjassa, jossa hänen esikoissinkkunsa Underdogs nousi hitiksi. Se oli kovassa soitossa muun muassa yhdellä maan suurimmista hittikanavista, Los 40 Principalesilla, jolla on 3,5 miljoonaa kuulijaa.

Viime vuonna Benjamin esiintyi Espanjassa lähes kymmenen kertaa, muun muassa maan suurimpien starojen ja maailmantähtien rinnalla keväällä Primavera Pop -tapahtumassa Madridissa ja Barcelonassa sekä loppuvuodesta 15 000 ihmisen edessä Coca Cola Music Experience -konsertissa Madridissa.

Benjaminilla on Espanjassa jo paljon faneja: kirkuvien teinien laumat seurasaavat kadulla, ihmiset pysäyttelevät kuviin, nimmaritilaisuudet kestävät tuntikausia ja keikoilla eturivit ovat täynnä itkeviä tyttöjä. Innokkaimmat ihailijat päivystävät yötä päivää hotellien ulkopuolella.

Benjaminin debyytti-EP Square One julkaistiin toukokuussa. Tällä hetkellä hän työstää esikoisalbumiaan, joka ilmestyy huhtikuussa.

Benjamin nousi suuren yleisön tietoisuuteen luotuaan profiilin Instagramiin vuonna 2012. Tällä hetkellä Benjaminilla on Instagramissa yli 324 000 seuraajaa aina Singaporea, Australiaa ja Brasiliaa myöten. Benjamin on jo useamman vuoden säveltänyt ja sanoittanut omia kappaleita.

instagram.com/benjaminpeltonen
twitter.com/niclasbenjamin
facebook.com/benjaminmusicofficial

Ylös