Uutiset

Stigin uusi single ”IT-mies” on ylistys konttorien ninjoille

9.2.2016

”IT-mies on ylistyslaulu ihmisryhmälle, josta ei ole hirveästi lauluja kirjoitettu, vaikka juuri he pitkälti pitävät yhteiskunnan rattaat pyörimässä.”

Stig julkaisi uutta musiikkia 5.2. Paluu kuulijoiden tietoisuuteen tehdään tarttuvalla popbiisillä ”IT-mies”. Edellisen singlen hienosti viitoittamaa tietä on mukava jatkaa – ”Roy Orbison” myi platinaa ja oli viime vuoden yhdeksänneksi soitetuin kappale radioissa. Kappale on myös ehdolla Emma Gaalassa Vuoden Biisi – kategoriassa. Myös uusi single on Stigin ja Jaakko Salovaaran käsialaa.

”Itselläni on kosketuspintaa kappaleen aiheeseen. Olen opiskellut tovin tietoliikennetekniikkaa ja veljeni on IT-alalla. Musiikillisesti liikutaan 80-lukulaisissa tunnelmissa. Biisissä on ensimmäistä kertaa kuultavissa omaa kitaransoittoani. Olen innostunut uudestaan nuoruuden harrastuksestani ja oli mukava päästä kepittämään kunnon kitarasoolo narulle. Nyt vain pelottaa, että joudun opiskelemaan sen keikkoja varten esitettäväksi, ilman studioteknisiä apuja.”

Kuuntele biisi täältä!

Stigin kevään keikkakiertue starttaa Tampereella 12.2. Iskelmä Gaalassa. Kevään koko keikkalistan löydät täältä!

Instagram
Facebook
Snapchat: stigvirallinen

Ylös