Uutiset

CHEEK JA SUOMIRÄPIN KÄRKI TEKIVÄT BIISIN YHDESSÄ

3.3.2016

Cheek julkaisee tänään uuden Me ollaan ne Part 2 -kappaleen. Biisillä kuullaan Cheekin lisäksi Nikke Ankaraa, Elastista, JVG:tä, Kubea ja Pete Parkkosta. Kappaleen alkuperäinen versio on mukana viime lokakuussa julkaistulla Alpha Omega -albumilla, joka on myynyt yli 60 000 kappaletta eli triplaplatinaa. Viime sunnuntaina Alpha Omega palasi jälleen virallisen albumilistan ykköseksi 19. listaviikollaan.

– Mulla oli jo Alpha Omega -levyä tehdessä olo, että tästä pitää tehdä part 2 -versio, johon haluan mukaan tämän jengin. Biisi alleviivaa sitä hyvää yhteishenkeä, joka meidän suomalaisten hiphop-artistien välillä vallitsee. Tällaiset possebiisit ovat aina kuuluneet kulttuuriin, Cheek kertoo.

Kuuntele Me ollaan ne Part täältä!

Viime viikolla 15 hallin loppuunmyydyn jäähallikiertueensa päättänyt Cheek julkaisee biisiin videon maanantaina 7.3. Videon on ohjannut Viivi Huuska.

Ylös