Uutiset

UPEAÄÄNINEN ILTA ON WARNER MUSICIN UUSI SAINAUS

18.3.2016

Nuori nainen, ääni ja persoona. Ilta on laulaja, jonka upea ääni ja kupliva luonne hurmaavat kenet tahansa hetkessä.

Jyväskylässä kasvanut suomalais-saksalainen 19-vuotias Ilta on koko ikänsä halunnut laulaa ja kehittyä laulajana. Hän on pienestä pitäen käyttänyt kaikki mahdollisuudet esiintyä – koulun juhlista yksityistilaisuuksiin.
Nuorempana Ilta kävi samalla laulunopettajalla sittemmin musiikkialalle päätyneen Tina Jukaraisen kanssa. Eräässä matineassa Iltan nähtyään Tina oli päättänyt, että alkaisi vielä joskus tytön manageriksi. Ja niin todella kävi: Ilta solmi keväällä 2015 sopimuksen Fullsteam Managementin kanssa.

Vuodesta 2015 tuli Iltalle muutenkin maaginen ja unelmat alkoivat toteutua: hän pääsi laulamaan Cheekin Sillat-kappaleelle. Keväällä 2016 Ilta oli mukana Cheekin Alpha Omega -jäähallikiertueella.

– Sillat-biisi on ollut mieletön ponnahduslauta musantekoon. On ollut mahtavaa päästä esittämään kappaletta Cheekin kanssa eri tilaisuuksissa, jopa televisiossa. Alpha Omega -rundi on myös ollut maailman huipuin ja ihanin kokemus, Ilta sanoo.

Nyt on edessä isompi askel kohti todellista artistiuraa. Yhteistyö Warner Music Finlandin kanssa on alkanut, ja sen ensimmäinen vaihe ovat perjantaina 18. maaliskuuta julkaistavat Adele-coverit All I Ask ja River Lea. Kuuntele kappaleet Spotifyssa tai Apple Musicissa!
– Adele on ihana artisti, koska uskaltaa riisua biisit tuotannollisesti tosi yksinkertaisiksi, mutta silti ne ovat maailman ykköshittejä! Tykkään, että biiseissä pääsee tulkitsemaan ja että niissä on oikeasti laulettavaa. Kuten saduissakin, myös biiseissä on kaari – huippukohtia, laskuja ja hiljaisempia hetkiä. Varsinkin Adelen biiseissä sen pystyy toteuttamaan.

Ilta työstää parhaillaan omia suomenkielisiä biisejä. Tulevaisuudessa hänelta tullaan kuulemaan urbaania poppia, jossa vahva ja taipuvainen ääni pääsee oikeuksiinsa. Artistina Ilta haluaa antaa kuulijoilleen sitä, mitä musiikki on hänelle antanut: väylän tuntea ihan kaiken ja käsitellä elämän iloja ja suruja.

Ylös