Uutiset

LAURA NÄRHEN SUPERSANKARI-SINGLELLE KULTAA!

13.5.2016

Laura Närhen helmikuun lopussa julkaistu single Supersankari on jo pitkään pysytellyt Spotifyn top 50 -listalla ja parhaimmillaan parinkymmenen kuunnelluimman kappaleen joukossa, ja nyt biisi on ylittänyt kultarajan. Artisti itse on onnesta soikeana.

– Olen aivan ihmeissäni ja otettu kultasinglestä. Olen ollut useamman vuoden poissa keikoilta, radioista ja mediasta, eikä uuden biisin menestys ollut minulle mikään itsestäänselvyys. Päinvastoin. Jännitin muistaako kukaan ja kiinnostaako ketään. Sain muistutuksen siitä, että musiikki on kuitenkin se tärkein asia. Se on se, mikä ihmisiä kiinnostaa, Laura iloitsee.

Laura Närheltä ehdittiin jo odotella uutta musiikkia, sillä edellisen Tuhlari-albumin ilmestymisestä on lähes neljä vuotta aikaa. Herkistä tulkinnoistaan tunnetun laulajan uusin kappale kertoo rakkaudesta.

– Supersankari on laulu siitä, kun rakastaa niin paljon että tekisi kaikkensa ja vähän päälle toisen puolesta – jos toinen vain sen tajuaisi, Laura jatkaa.

Kuuntele Supersankari-single täältä!

Laura Närhi valmistelee parhaillaan kolmatta pitkäsoittoaan. Hänen edelliset albuminsa Suuri sydän (2010) ja Tuhlari (2012) olivat jättimenestyksiä. Lauran tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Mä annan sut pois, Tämä on totta, Hetken tie on kevyt, Tuhlari ja Siskoni feat. Erin.

Ylös