Uutiset

SPOTIFY-SUOSIKKI MIKKO HARJU ON WARNER MUSICIN UUSI ARTISTI!

11.5.2016

Keväällä 2016 Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listalle nousi uusi artisti. Kyseessä oli 24-vuotias Mikko Harju, jonka single Mä olen tässä kosketti kuulijoita poikkeuksellisen vahvasti ja teki omakustanteelle harvinaisen tempun nousemalla Spotifyn 50 kuunnelluimman kappaleen listalle, jolla se on parhaimmillaan ollut sijalla 31.

Karismaattinen Mikko on saanut kuulijat puolelleen niin tunteikkaalla tulkinnallaan, läsnäolon taidollaan kuin valloittavalla hymylläänkin. Tällä hetkellä Mä olen tässä lähentelee kultarajaa: kappaletta on striimattu jo lähes puolitoista miljoonaa kertaa. Huhtikuussa 2016 yksi Mikon haaveista toteutui, kun hän solmi levytyssopimuksen Warner Music Finlandin kanssa.
Siikaisista kotoisin oleva Mikko alkoi kirjoittaa omia kappaleita 15-vuotiaana. Hän opiskeli peruskoulun jälkeen sähkömieheksi ja tykkäsi työstään, mutta tiesi haluavansa tulevaisuudelta jotain muuta. Mikko muuttikin pian valmistuttuaan Helsinkiin auttamaan isoveljeään tämän omistamaan hyvinvointialan yritykseen.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi on lähellä terveitä elämäntapoja noudattavan Mikon sydäntä. Mutta sitäkin lähempänä on musiikki. Pian Helsinkiin muutettuaan Mikko tilasi Saksasta Thomannilta ensimmäisen oman kitaransa ja alkoi tosissaan toteuttaa pitkäaikaista unelmaansa artistin ammatista.

Lahjakkuus, kova uurastus ja määrätietoisuus ovat vieneet Mikkoa eteenpäin. Hänen ensimmäinen omakustannesinglensä Laulu raikaa ilmestyi kesäkuussa 2015. Myöhemmin julkaistiin toinen single Mä olen tässä, joka sitten räjäyttikin potin.

– Istuin kaverini luona ja kirjoitin biisiä. Mulla oli valmiina paperilla sanat “samaan tahtiin”, ja halusin kirjoittaa rakkauslaulun niiden ympärille. Olin jo aiemmin pohtinut mitä rakkaus nykyisin on. Kysyin ystävältäni mikä on hänelle tärkeintä parisuhteessa. Hän mietti hetken ja vastasi: “Mä haluan, että se toinen on siinä. Tapahtui mitä vaan, pitkiä työmatkoja tai riitoja, niin silti voi luottaa, että se toinen on siinä”. Kirjoitin heti ylös lauseen “mä olen tässä”, Mikko kertoo laulun taustoista.

Kuuntele Mä olen tässä -kappale täältä!

Tulevaisuus näyttää valoisalta ja maailma on auki. Kuten Mikko itse toteaisi: edes taivas ei ole rajana omia unelmia tavoitellessa.

facebook.com/mikkoharjumusic
youtube.com/mikkoharjumusic
instagram.com/mikkoharju
Snapchat: mikkoharju
Periscope: mikkoharjumusic

Ylös