Uutiset

The Angry Birds Movie –elokuvan soundtrack julkaistiin 6. toukokuuta

9.5.2016

Elokuvan Suomen ensi-ilta on 13. toukokuuta

The Columbia Picturesin ja Rovio Entertainmentin 3D –animoitu komedia The Angry Birds Movie saa odotetun Suomen ensi-iltansa perjantaina 13. toukokuuta.

Perjantaina 6. toukokuuta julkaistu The Angry Birds Movie -soundtrack vilisee tämän hetken suosituimpia artisteja. Esimerkiksi norjalainen DJ/tuottaja Matoma, brittipoppari Charli XCX, yhdysvaltalaiset elektrohouse –tuottaja Steve Aoki ja laulajatähti Demi Lovato sekä soundtrackin singlelohkaisusta vastaava laulaja ja TV-persoona Blake Shelton ovat mukana albumilla. Soundtrack sisältää myös Grammy –palkitun elokuvasäveltäjä Heitor Pereiran (Minions, Despicable Me 2) Angry Birds –elokuvaan säveltämää tunnusmusiikkia.

Kuuntele uusi soundtrack täältä!

The Angry Birds Movie –elokuvassa selvinnee vihdoin, miksi vihaiset linnut ovat niin kovin vihaisia. Elokuva johdattaa katsojat lentokyvyttömien mutta onnellisten lintujen asuttamalle saarelle, jolle saapuu yllättäviä vieraita- salaperäisiä vihreitä possuja.

The Angry Birds Movie –elokuva perustuu Rovio Entertainmentin kehittämään ja vuonna 2009 julkaisemaan Angry Birds- mobiilipeliin, josta on tullut yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä mobiilipelejä.

The Angry Birds Movie (Original Motion Picture Soundtrack)
Tracklisting:

1. Blake Shelton – Friends
2. Demi Lovato – I Will Survive
3. Matoma – Wonderful Life (Mi Oh My)
4. Imagine Dragons – On Top of the World
5. Charli XCX – Explode
6. Rick Astley – Never Gonna Give You Up
7. Scorpions – Rock You Like a Hurricane
8. Steve Aoki – Fight
9. Tone-Loc – Wild Thing
10. KRS-One – Sound of da Police
11. Limp Bizkit – Behind Blue Eyes
12. Peter Dinklage – The Mighty Eagle Song
13. The Hatchlings – The Mighty Red Song
14. Heitor Pereira – Angry Birds Movie Score Medley

Ylös