Uutiset

ARTTU WISKARILTA UUSI SINGLE KUNINGASLOHI

30.8.2016

Suomalaisten tunteiden tulkin Arttu Wiskarin uusi single Kuningaslohi julkaistaan ensi perjantaina 2. syyskuuta. Kappale on rakkauslaulu ja kertomus siitä, että ihmistä ei ole luotu elämään yksin. Biisi myös maalaa kuvaa tyhjenevien syrjäseutujen ihmisen ikävästä toisen luo.

– Tiedän, että kappale tulee aiheuttamaan vahvoja fiiliksiä, mutta juuri se onkin yksi parhaista jutuista musiikin tekemisessä ja kuuntelemisessa. Kuningaslohi on mielestäni lähimpänä sellaista rakkauslaulua, jota Arttu Wiskarilta voidaan odottaa, artisti sanoo.

Kuningaslohi-kappale löytyy Arttu Wiskarin loppusyksystä julkaistavalta neljänneltä studioalbumilta.

Arttu Wiskari lauloi itsensä ihmisten sydämiin viisi vuotta sitten julkaistulla, platinaa myyneellä esikoisalbumillaan Arttu Wiskari. Levyltä jäivät elämään hitit Mökkitie ja Tuntematon potilas. Kaksi vuotta sitten julkaistulta kolmannelta pitkäsoitolta Sirpaleet muistetaan jättihitti Sirpa, ja sen jälkeen on ilmestynyt myös menestyssingle Kahvimaito.

Tänä syksynä Arttu hurmaa katsojia supersuositussa Tähdet, tähdet -ohjelmassa, joka alkaa MTV3-kanavalla sunnuntaina 2. lokakuuta.

Ylös