Uutiset

Kolmella Emmalla palkittu JVG julkaisi uuden singlen Ellinooran kanssa

16.2.2017

JVG:n hieno vuosi huipentui viime viikolla Emma-gaalassa, kun yhtye voitti kolme palkintoa: Vuoden yhtye, Vuoden striimatuin kappale ja Vuoden Hiphop. Bändi on voittanut uransa aikana jo kahdeksan Emma-pystiä.

Kaksikko julkaisi joulukuussa Mist sä tuut -EP:n, jonka kaikki neljä kappaletta nousivat Spotifyn top 50 -listalle. Mist sä tuut pt 2 -biisi, jolla on mukana 11 räppäriä, nousi Spotifyn ykköseksi.

Tänään torstaina julkaistiin JVG:n uusi single Sitä säät mitä tilaat. Kappaleessa on mukana kovassa nosteessa oleva Ellinoora.

”Ollaan seurattu Ellinooran hienoa uraa ja haluttiin tehdä musiikkia yhdessä sen kanssa. Biisissä on taas vähän jotain uutta ja räppi-EP:n jälkeen on oikea hetki julkaista tää biisi”, JVG kertoo.

Kuuntele Sitä säät mitä tilaat (feat. Ellinoora) täältä!

JVG aloittaa tänään kevään kiertueen, joka kestää 22.4. saakka. Katso keikat täältä!

Ylös