Uutiset

MIKKO HARJULTA KOSKETTAVA UUSI MUSIIKKIVIDEO

3.3.2017

Spotifyn kautta pinnalle ponnistaneen laulaja-lauluntekijä Mikko Harjun tuorein single Sinä riität on koskettanut kuulijoita paljon. Jopa niin paljon, että muutamat fanit ovat jo ottaneet Sinä riität –tatuoinnin!

Voimaannuttavan Sinä riität -biisin koskettavuus näkyy myös kappaleen tänään julkaistulla musiikkivideolla, jolla Mikko laulaa sekä videolle kutsutuille faneilleen että tuntemattomille kadulla. Mikolla on ainutlaatuinen kyky koskettaa tulkinnallaan, ja niin nytkin – hän saa ihmisiä liikuttumaan kyyneliin asti.

Halusin kirjoittaa tekstin muutamalle kaverille, joilla oli murheita. Olen itsekin kokenut riittämättömyyden tunnetta ja yksinäisyyttä, ja sain purkaa kappaleeseen omia tuntojani. Sinä riität -biisin sanoma on, että jokainen on ainutlaatuinen juuri sellaisena kuin on, Mikko sanoo.

Katso Sinä riität –video alta!

Mikko sävelsi ja sanoitti Sinä riität -biisin omalla kotisohvallaan eräänä sunnuntai-iltana. Kappaleen on tuottanut Samuli Sirviö (Ellinoora). Biisi kohosi Spotifyn top 50 -listan sijalle 28.

Keväällä 2016 Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listalle nousi uusi artisti: Mikko Harju kosketti kuulijoita poikkeuksellisen vahvasti omakustanteena julkaistulla singlellään Mä olen tässä. Kappale on ylittänyt kultarajan eli sitä on striimattu pian 3 miljoonaa kertaa. Huhtikuussa 2016 Mikko solmi levytyssopimuksen Warner Music Finlandin kanssa ja hänen toinen singlensä Ehjä ilmestyi elokuussa.

Karismaattinen, Helsingissä asuva Mikko alkoi kirjoittaa omia kappaleita 15-vuotiaana. Lahjakkuus, kova uurastus ja määrätietoisuus ovat vieneet Mikkoa eteenpäin. Hän on saanut kuulijat puolelleen niin tunteikkaalla tulkinnallaan, läsnäolon taidollaan kuin valloittavalla hymylläänkin.

facebook.com/mikkoharjumusic
youtube.com/mikkoharjumusic
instagram.com/mikkoharju
Snapchat: mikkoharju
Periscope: mikkoharjumusic
#teamMH

Ylös