Uutiset

TIPPA-T JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA YHDESSÄ BIZIN KANSSA

25.4.2017

Yhteisprojekti huipentuu myöhemmin tänä vuonna julkaistavaan TRAPPIST-1 –albumiin

TRAPPIST-1 on PME Recordsille sainatun Bizin ja Tippa-T:n uusi yhteisprojekti. Kaksikko edustaa uutuuskappaleellaan aivan uutta suomenkielisen urbaanin musiikin soundimaailmaa.

Tippa-T ja Bizi ovat työstäneet yhteistä albumia viimeisen puolen vuoden ajan yhdessä tuottaja Kasimir Haarnin kanssa. Trappist -1:sen ensimmäinen single julkaistiin tänään tiistaina 25.4. Singlellä on mukana Zoneis –kappale.

Tippa-T on julkaissut useita kulta-ja platinasinglejä, joista tunnetuimmat ovat Mehu, Isol Kirkol sekä Ei Tippa Tapa. 23-vuotias Bizi solmi levytyssopimuksen PME Recordsin viime vuonna.

”Tutustuttiin Bizin kanssa PME:n studiolla, kun kummatkin oltiin tekemässä omia juttuja. Bizi kuuli mun biisejä ja ehdotti et vois vetää kertsiin laulut. Siitä lähti oikeestaan meidän yhteistyö, joka on ollu tosi iisii ja musaa syntyy paljon. Eka biisi tehtiin viime vuoden marraskuussa ja siitä lähtien ollaan oltu joka viikko studiossa. Biiseissä on vahvasti jenkkisoundi mitä kummatkin diggailee ja saatiin se hyvin toimimaan suomeksi. Eka sinkku lähti Bizin kertsistä ja mä jatkoin siihen omaa osuutta, aika normaali tapa tehä meijän biisit”, kertoo Tippa-T.

Kuuntele Sä-kappale täältä!

Bizi Instagram
Tippa-T Instagram

Ylös