Uutiset

MIKKO HARJULTA UUSI SINGLE TÄLLÄ VIIKOLLA!

12.6.2017

Spotifyn kautta pinnalle ponnistaneen laulaja-lauluntekijä Mikko Harjun uusi single Taivas ei oo rajana julkaistaan 15. kesäkuuta.

Biisi syntyi reilu vuosi sitten, kun Mikko vielä oli omakustanneartisti. Hän kohtasi matkallaan välillä haasteita joista vain sisuuntui. Taivas ei oo rajana -laulussa Mikko pukee sanoiksi ja säveleksi ajatuksensa haaveiden toteuttamisesta.

– Meillä kaikilla on unelma. Se voi olla iso tai pieni. Tämän biisin avulla haluaisin auttaa jengiä ottamaan sen ensimmäisen askeleen kohti omaa unelmaa, Mikko kertoo

Kappale on Mikon itsensä säveltämä ja sanoittama. Sen ovat tuottaneet Jarkko Ehnqvist ja Matias Keskiruokanen.

Keväällä 2016 Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listalle nousi uusi artisti: Mikko Harju kosketti kuulijoita poikkeuksellisen vahvasti omakustanteena julkaistulla singlellään Mä olen tässä. Kappale lähentelee platinarajaa eli sitä on striimattu pian 4 miljoonaa kertaa. Huhtikuussa 2016 Mikko solmi levytyssopimuksen Warner Music Finlandin kanssa. Häneltä on ennen Taivas ei oo rajana -kappaletta julkaistu singlet Ehjä ja Sinä riität, joista viimeksi mainittu on koskettanut kuulijoita niin paljon, että sen innoittamana on otettu jo ainakin parikymmentä tatuointia!

Karismaattinen, Helsingissä asuva Mikko alkoi kirjoittaa omia kappaleita 15-vuotiaana. Lahjakkuus, kova uurastus ja määrätietoisuus ovat vieneet Mikkoa eteenpäin. Hän on saanut kuulijat puolelleen niin tunteikkaalla tulkinnallaan, läsnäolon taidollaan kuin valloittavalla hymylläänkin.

Facebook
Youtube
Instagram
Snapchat: mikkoharju
Periscope: mikkoharjumusic
#teamMH

Ylös