Uutiset

URBAANI POPYHTYE DEM JULKAISI UUDEN SINGLEN KANGASTUKSII

21.7.2017

Urbaania poppia esittävän DEM-yhtyeen muodostavat PistePiste ja biisintekijä Maiki. Tänään bändi julkaisi neljännen singlensä Kangastuksii.

Uusi biisi kertoo siitä, kun uskoo jopa sinisilmäisesti johonkin epätodennäköiseen. Kappaleessa luotetaan täysillä omaan visioon ja toteutetaan sitä rohkeasti.

-Olen tuollaisen vision takia joutunut itsekin luopumaan paljosta, mutta sen seuraaminen on myös tuonut elämääni paljon hyvää. Kangastuksii on voimabiisi jokaiselle, joka uskoo omaan tekemiseensä ja on valmis tekemään kaikkensa tavoitteidensa saavuttamiseksi, Maiki kertoo.

Kuuntele ”Kangastuksii” tästä!

PistePisteen aikaisempaan tuotantoon kuuluvat mm. kappaleet Viljaa, Elän sut uudestaan ja Hetken maailma on tässä, jotka nousivat hiteiksi. Maikin säveltämissä kappaleissa kuullaan mm. Uniikki, Diandra, Jontte Valosaari ja Brädi.

Ylös