Uutiset

MIKKO HARJULTA TÄLLÄ VIIKOLLA UUSI SINGLE – ALBUMI HUHTIKUUSSA!

26.2.2018

Mikko Harjun uusi kappale Aikaa on jäljellä julkaistaan keskiviikkona 28. helmikuuta. Idea Jarkko Ehnqvistin ja Matias Keskiruokasen tuottamaan biisiin syntyi iltakävelyllä Hakaniemen sillalla.

Kukaan ei ole täällä ikuisesti, joten meille annettu aika on tärkeää viettää läheisten seurassa. Se on arvokkaampaa kuin mikään muu, Mikko toteaa.

Keväällä 2016 Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listalle nousi uusi artisti: Mikko Harju. Hän kosketti kuulijoita poikkeuksellisen vahvasti omakustanteisesti julkaistulla singlellään Mä olen tässä. Kappale on nyt ylittänyt platinarajan, sitä on striimattu yli 5 miljoonaa kertaa.

Huhtikuussa 2016 Mikko solmi levytyssopimuksen Warner Music Finlandin kanssa. Häneltä on sen jälkeen julkaistu platina- ja kultarajoja rikkoneet kappaleet Ehjä, Sinä riität ja Taivas ei oo rajana. Mikon biisit ovat nousseet niin isoiksi ilmiöiksi, että niiden innoittamana on otettu jo reilusti yli sata tatuointia.

Helmikuun alussa yleisö valitsi Mikko Harjun Iskelmä-gaalassa vuoden tulokkaaksi. Hänen esikoisalbuminsa julkaistaan huhtikuussa ja se on jo ennakkoon ylittänyt kultarajan.

Facebook
Youtube
Instagram
Snapchat: mikkoharju
Periscope: mikkoharjumusic
#teamMH

Lisätietoja:
Aino-Kuutamo Uusitorppa
aino-kuutamo.uusitorppa@warnermusic.com

Ylös