Uutiset

Anna Puun kanssa hiljattain duetoinut Topi Saha julkaisee uuden Lopunajan rakastavaiset –albuminsa 16.3.2018!

8.3.2018

Luvassa on albumillinen kosmisia rakkauslauluja, joita juhlistetaan levynjulkaisukeikalla Tampereella 16.3. Myös Helsinkiin ja Turkuun on luvassa omat keikat maaliskuun aikana.

Helsingissä ja Hongkongissa nykyään asuva Topi Saha julkaisee uransa neljännen albumin maaliskuun 16. päivä. Lopunajan rakastavaiset –niminen levy on nimensä mukaisesti teemalevy rakkaudesta. ”Amerikkalaiset puhuvat rakkauteen – ja sieltä pois – putoamisesta. Uusi albumini sijoittuu noihin putoamisen hetkiin, jolloin universumissa on lyhyen aikaa ainoastaan kaksi toisiinsa takertuvaa tai toisistaan loittonevaa ihmistä. Luvassa on siis albumillinen rakkauslauluja: avaruuskantria maailmanlopun pikkutunneilta”, kommentoi Topi tulevaa levyään.

Julius Maurasen tuottama levy sisältää kymmenen uutta kappaletta, jotka ovat suurimmaksi osaksi Topi Sahan käsialaa. Vain Pirun ikävä -kappale, jossa Topin kanssa duetoimassa kuullaan myös Anna Puuta, sisältää lainauksen. ”Levyn tekeminen otti aikansa, sillä olin välillä solmussa laulujeni kanssa. Sitä sattuu, ja solmuilla on tapana aueta ennemmin tai myöhemmin. Käänteentekevä hetki oli kun (kuten samassa tilanteessa niin monta kertaa aikaisemminkin) nappasin sattumanvaraisen kirjan kirjahyllystäni ja pläräsin. Tällä kertaa kohdalle osui rispaantunut Lauri Viidan Kootut runot -pokkari, josta sormeni löysi runon Oli tähtiä alla ja yllä. Sen ensisäkeiden ympärille syntyi nyt julkaistava kappale Pirun ikävä, ja oikeastaan kokonainen albumillinen lauluja. Tampereen mies osoitti suunnan, mutta perille löysin kuitenkin omin neuvoin” kertoo Topi Saha. Uutta albumia juhlistetaan levynjulkaisukeikalla perjantaina 16.3 Tampereen Olympiassa, jossa tekee samalla ensiesiintymisensä Sahan uusi, entisestään sähköistynyt yhtye. Maaliskuun aikana on lisäksi luvassa esiintymiset myös Turussa ja Helsingissä. Lopunajan rakastavaiset –levy julkaistaan digitaalisena ja cd:nä. Albumin vinyyliversio löytyy kaupoista 6.4.2018.

Kaustiselta kotoisin oleva Topi Saha on tunnettu flirttailustaan kansanmusiikin kanssa. Miehen ura alkoi vuonna 2010 julkaistulla Verta ja lihaa –albumilla, jonka mm. Helsingin Sanomat nosti tuoreeltaan yhdeksi vuoden parhaista albumeista. Myös myöhemmin julkaistut Kolme veljee (2013) ja Nykyaika (2015) –albumit ovat saaneet niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin innostuneen vastaanoton. Omien albumiensa lisäksi Saha on tehnyt kappaleita muille artisteille ja esiintynyt mm. Teosto-palkitun Mikko Joensuun yhtyeessä. Topi Saha kuvailee nyt julkaistavaa albumiaan uransa keveimmäksi ja ilmavimmaksi.

Topi Saha kevään 2018 keikat:
Pe 16.3. Olympia, Tampere (levynjulkaisukeikka)
La 24.3. Logomo, Turku
To 29.3. G Livelab, Helsinki

Kuuntele Pirun ikävä täältä!

Lehdistökuvat (Tero Ahonen)

Keikat:
Warner Music Live / Olli Vartiainen
keikkaolli@gmail.com, 040 966 5230

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liekki Promotion / Nora Norrlin
nora.norrlin@liekkipromotion.com, 040 846 0116

Ylös