Uutiset

PASAN KAKKOSALBUMI JULKAISTAAN ENSI VIIKOLLA

3.1.2019

Vuonna 2011 kehutun esikoislevynsä julkaissut helsinkiläisyhtye Pasa julkaisee vihdoin toisen albuminsa perjantaina 11. tammikuuta. Viime aikoina mm. Ruusut-yhtyeen taustalla toimineen Artturi Tairan tuottamalta levyltä on julkaistu singleinä kappaleet Jää vielä Helsinkiin, Ei vaihdeta numeroita, Yoko & John, Elvis ei meitä vihikään ja Kunhan oot siinä mun vieressä. Yhtye on lopputuloksesta syystä ylpeä ja tyytyväinen.

– Nyt kun kakkosalbumi on vihdoin valmis, olo on kieltämättä huojentunut, mutta myös innostunut ja inspiroitunut – uusien biisien teko tuntuu luontevammalta kuin vuosiin. Toisen levyn tekemisessä kesti kauan, koska ensimmäisen levyn soundimaailma ei tuntunut enää itsellemme ajankohtaiselta ja uuden suunnaan löytäminen vaati syväluotaavan tutkimusmatkan. Meidän piti kuulemma pelastaa suomirock, mutta vähitellen syntikat alkoivat kiinnostaa enemmän. Sama energia on kuitenkin vielä keikoilla läsnä ja lavoilla tunnemme olevamme eniten elossa, Pasan jäsenet toteavat.

Meistä piti tulla -albumi julkaistaan digitaalisen version lisäksi myös LP+CD -pakettina. Pitkäsoittoa juhlitaan levynjulkaisukeikalla Kuudennella Linjalla lauantaina 19.1.2019. Keikan liput ovat jo myynnissä Tiketissä.

2000-luvun alussa lapsuudenystävysten perustama Pasa julkaisi yhtyeen kanssa samannimisen debyyttialbuminsa syksyllä 2011. Vielä samana vuonna bändi valittiin musiikkialan ammattilaisten järjestämään Tulevaisuuden tusina 2011 -äänestykseen sekä Emma-tulokasehdokkaaksi vuonna 2012. Sen jälkeen yhtye jäi pitkälle tauolle ja on sittemmin valmistellut toista levyään kaikessa rauhassa.

Meistä piti tulla -albumi 11.1.2019
Meistä piti tulla –levynjulkaisukeikka Kuudennella Linjalla la 19.1.2019
Liput ennakkoon Tiketistä alkaen 12,50 €.

Seuraa Pasaa somessa
Facebook
Instagram 

Lataa promokuvat tästä linkistä
Kuvaaja Juhana Selin

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 

Nora Norrlin / Liekki Promotion
nora.norrlin@liekkipromotion.com / puh. 040 846 0116

Ylös