Uutiset

LAURI TÄHKÄN UUSI ALBUMI YLITTI KULTARAJAN – MYÖS HITTISINGLELLE KULTAA!

19.3.2019

Lauri Tähkän 1. maaliskuuta julkaistu albumi Meidän tulevat päivät on ylittänyt kultarajan. Myös tuorein single Palavaa vettä on juuri striimannut kultaa.

– Onhan tämä Meidän tulevat päivät -albumin suosio yllättänyt minut ihan täysin. Tuntuu todella hyvältä, että levy on mennyt kultaa. Kiitos kaikille kuuntelijoille, onnellinen Lauri Tähkä sanoo.

Meidän tulevat päivät -albumi nousi myös suoraan julkaisustaan virallisen albumilistan ykköseksi ja levyn kappaleista neljä kohosi Spotifyn top 50 -listalle. Albumilta on tähän mennessä ilmestynyt kaksi singleä: keskikesällä 2018 Mä en pelkää nousi suoraan Spotifyn top 20 -listalle, on striimannut yli kultarajan, ja oli myös useamman viikon radioiden soitetuin biisi. Se palkittiin kuukausi sitten Iskelmä-gaalassa Vuoden iskelmänä, ja yleisö äänesti Laurin samaisessa gaalassa Vuoden miesartistiksi. 

Radioiden tämän hetken soitetuin kappale Palavaa vettä debytoi kolme kuukautta sitten Spotifyn top 50 -listalla sijalla 9 ja on edelleen korkealla samaisella listalla. Kaupallisten radioiden kattojärjestö Radiomedia sekä radioyhtiöt palkitsivat sen Kuukauden radiobiisi -palkinnolla, joka tarkoittaa että Palavaa vettä oli helmikuun soitetuin radiokappale ja tavoitti kuukauden aikana yhteensä 24,6 miljoonaa radiokuuntelijaa. 

Lataa promokuva tästä
Kuvaaja: Ville Juurikkala

Seuraa Lauri Tähkää somessa: 
Instagram
Facebook
Kotisivut

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Aino-Kuutamo Uusitorppa / Warner Music Finland
aino-kuutamo.uusitorppa@warnermusic.com

Ylös