Uutiset

ARTTU WISKARIN JÄTTIHITTI YLITTI PLATINARAJAN – RADIOIDEN SOITTOLISTOJEN KÄRJESSÄ

12.4.2019

Arttu Wiskarin marraskuussa julkaistu single Suomen muotoisen pilven alla on striimannut platinaa eli sitä on kuunneltu yli 4 miljoonaa kertaa. Kappale on maamme toiseksi soitetuin radiobiisi ja se on ollut julkaisustaan asti Spotifyn top 50 -listalla, jolla se on edelleen sijalla 35.

Suomen muotoisen pilven alla on hyvä laulu ja olen kiitollinen siitä, miten hyvin se on otettu vastaan radioissa ja Spotifyssa. On hienoa, että saan tehdä ja laulaa mahdollisimman monipuolisia biisejä, jotka eivät noudata välttämättä mitään yhtenäistä linjaa. Nyt menen syömään kalapuikkoja, Arttu sanoo.

Hittisinglen syntytarinaa voi seurata TV2:stä ja Yle Areenasta levy-yhtiö Mökkitie Recordsin arjesta kertovasta Unelmia ja studiohommia -ohjelmasta. Katso ohjelma täältä.

Arttu Wiskarilta saadaan kesällä uutta musiikkia ja hän työstää myös parhaillaan viidettä studioalbumiaan. Alun perin Arttu Wiskari lauloi tiensä suomalaisten sydämiin pian kahdeksan vuotta sitten julkaistulla ja platinaa myyneellä esikoisalbumillaan Arttu Wiskari. Hänen tunnetuimpia hittejään ovat muun muassa Mökkitie, Tuntematon potilas, Sirpa, Kahvimaito ja Meidän biisi.

Lisätiedot: 
Aino-Kuutamo Uusitorppa / Warner Music Finland
aino-kuutamo.uusitorppa@warnermusic.com 

Keikat: 
Matti Kaunisvesi / Warner Music Live
matti.kaunisvesi@warnermusic.com 

Ylös