Uutiset

ILTA LÖYSI ITSESTÄÄN BIISINTEKIJÄN – MINNE MÄ MEEN ON KOSKETTAVA EROBIISI

5.4.2019

Viimeistään tämän kevään Tähdet, tähdet -ohjelmassa koko kansan tietoisuuteen noussut upeaääninen Ilta julkaisi tänään Minne mä meen nimisen singlen. Minne mä meen on ensimmäinen julkaisu, jonka Ilta on säveltänyt ja sanoittanut itse. Voit kuunnella kappaleen täältä.

Ilta on tehnyt uransa aikana musiikkia lukuisien eri biisintekijöiden kanssa. Viime keväänä hänestä alkoi tuntua, että muiden tekemät kappaleet eivät enää tuntuneet omilta. Parisuhteen päättyminen sai hänet vihdoin tarttumaan itse kynään ja purkamaan tuntojaan pianon äärellä:

Kun mä aloitin kolme vuotta sitten tekemään musiikkia eri tyyppien kaa, mulla oli selkeä ajatus millaista musiikkia haluaisin tehdä: nuoren tytön elämää, isoja tunteita ja melodioita, mutta samalla sellaista, mihin muutkin pystyvät samaistumaan. Tuntui kuitenkin tosi vaikealta löytää oikeanlaista tapaa tehdä suomen kielellä isoja melodioita niin, että kappaleen tunne oikeasti välittyy. Eron aiheuttama tyhjä fiilis ja suru mitä mä tunsin avasi lopulta mun omat kirjotushanat ja päätin vain kokeilla biisintekoa yksin pianon kanssa. En tiennyt osasinko edes kirjoittaa lyriikoita, mutta kirjoitin sen mitä suusta tuli ja purin sitä kaikkea niihin biiseihin, joita alkoi syntyä. Minne mä meen oli yksi ensimmäisistä biiseistä, jonka tein”,  Ilta kertoo.

Tuottaja Väinö Wallenius sekä Lasse Piirainen ja Kalle Keskikuru muodostivat Iltalle luottotiimin, jonka kanssa hän työstää parasta aikaa debyyttialbumiaan. Artistina Ilta haluaa antaa kuulijoilleen sen, mitä musiikki on hänelle antanut: väylän tuntea tunteita laidasta laitaan ja käsitellä elämän iloja ja suruja.

Minne mä meen -kappaleeseen on kuvattu myös tunteikas musiikkivideo, voit katsoa sen täältä.

Lataa Iltan promokuva täältä!
Kuvaaja: Lauri Laukkanen

Ilta sosiaalisessa mediassa:
Instagram
Facebook
Youtube

Haastattelut ja lisätiedot:
Essi Varila / Warner Music Finland
essi.varila@warnermusic.com

Keikkamyynti:
Kimmo Sundström / Warner Music Live
Kimmo.Sundstrom@warnermusic.com

Management:
Tina Jukarainen / Manage me
tina@manageme.fi

Ylös