Uutiset

CHISUN UUSI LEVY MOMENTUM123 JULKAISTIIN TÄNÄÄN

24.5.2019

Levyn ensimmäiset osat julkaistiin maalis- ja huhtikuussa

Chisu, yksi Suomen menestyneimmistä popartisteista, julkaisi tänään uuden albuminsa MOMENTUM123. Albumin teema on vahva ja ajankohtainen: muutos. Teemansa mukaisesti, levy julkaistiin totuttuja tapoja murtaen kolmessa osassa. Tänään julkaistu CD kokoaa kaikki kolme osaa yhteen ja 14.6. alkaen levy on saatavilla myös vinyylinä. 

”Kolmannella osalla ollaan jäätiköllä. Ydinjäällä, jonka piti olla muuttumaton perusta, mutta joka kuitenkin sulaa silmiemme edessä. Se sulaa takaisin mereen, josta uusi muutoksen sykli alkaa. Miten suhtaudumme muutokseen, jota emme haluaisi? Hyväksymällä, että niin tapahtuu. Etsimällä keinoja, joilla selviytyä muutoksen tuomista haasteista. Ne kaikki on olemassa – tarvitaan vain halu ja asenne löytää ne. Juhlimalla muutoksen tuomia positiivisia asioita. Olemalla kiitollinen asioista, joita meillä jo on ja vastoinkäymisistä, jotka opastavat meitä oikealle polulle. Olemalla armollisia itselleen ja muille, sillä muutos on raskasta. Elämä on ihanaa ja vaikeaa. Elämä on muutosta. Embrace it!”

Neljä albumia julkaissut ja 11 Emmaa voittanut Chisu säveltää, sanoittaa ja tuottaa musiikkinsa itse ja on ensimmäinen nainen, joka on voittanut Vuoden tuottaja –Emman. Chisun levyjä on tähän mennessä myyty yli 300 000 kappaletta.

Muutos kuuluu levyllä ja näkyy myös Chisun keikoilla, kun entisen 5 hengen bändin korvaa 2 konemuusikkoa. Näe Chisun uudistunut kokoonpano täällä:

Pe 7.6. Helsinki, Sideways
La 8.6. Kaarina, Saaristo Open
To 27.6. Jämsä, Iskelmä Festivaali
Pe 28.6. Kuopio, Wine Festival
La 29.6. Seinäjoki, Provinssi
La 6.7. Turku, Ruisrock
To 11.7. Jyväskylä, Suomipop festivaali
Pe 12.7. Oulu, Suomipop festivaali
La 13.7. Joensuu, Ilosaarirock
La 27.7. Oulu, Qstock
Pe 2.8. Kemi, Satama Open Air
La 3.8. Pori, Porispere
To 22.8. Helsinki, Hernesaaren Ranta
La 24.8. Oulu, Kuuska Soi

Lisätiedot & haastattelupyynnöt:
Isadora Kamotskin / Warner Music Finland
isadora.kamotskin@warnermusic.com

Keikat:
Jake Hannula / Warner Music Live
jake.hannula@warnermusic.com 

Ylös