Uutiset

POPSENTAATIO ALMA JULKAISEE HUOMENNA UUDEN SINGLEN LONELY NIGHT

20.6.2019

Suomalainen popsentaatio ALMA julkaisee huomenna uuden singlen Lonely Night. ALMA on kirjoittanut ja tuottanut kappaleen yhdessä HitImpulsen kanssa, joka on tuottanut musiikkia mm. Kygolle, Ellie Gouldingille jaSteve Aokille. ALMAn ja HitImpulsen yhteistyö on tuttu myös maailmanlaajuisesti menestyneeltä Chasing Highs -singleltä. Lonely Night tulee löytymään odotetulta debyyttialbumilta Have You Seen Her?, joka on tarkoitus julkaista tulevana syksynä.

Lonely Night on jälleen taidonnäyte ALMAn uniikista biisinkirjoitustyylistä. Kappaleen makeaa melodiaa tukee sen rehelliset ja rohkeat lyriikat, jotka peilaavat ALMAn omia kokemuksia.

Kappale on surullinen bilebiisi”, ALMA sanoo ja jatkaa: ”Rakastuin tyttöön, joka leikki kanssani jonkin aikaa, muttei loppupeleissä rakastanutkaan minua takaisin.”

ALMA on työskennellyt uransa aikana jo muun muassa Charli XCX:n, Tove Lon, Zara Larssonin, Dua Lipan ja Halseyn kanssa. Viimeiset kuukaudet ALMA on tehnyt paljon uutta musiikkia Miley Cyrusin kanssa. Hän on kirjoittanut yhdessä Mileyn kanssa kaksi kappaletta Mileyn pari viikkoa sitten julkaistulle EP:lle She is Coming: Mothers Daughter ja Cattitude (ft. RuPaul).

Työskentely Mileyn kanssa on ollut unelma! Meillä klikkasi heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen. Kaikki tuntui todella aidolta ja helpolta. On hullua, että meillä on niin paljon samoja ajatuksia ja fiiliksiä, vaikka molemmilla on täysin erilaiset taustat. Toki molemmat haluavat juhlia, mutta puhumme myös syvällisistä asioista. Laitamme yhdessä biiseihin hyvät ja huonot kokemuksemme. En malta odottaa, että ihmiset kuulevat kaikki yhdessä tehdyt kappaleemme!

ALMAn menestystä on vaikea olla huomioimatta. Ylistettyä Dye My Hair -EP:tä seurasi Chasing Highs, megahitti Phases (ft. French Montana) johon Charli XCX ohjasi musiikkivideon, ja vuonna 2018 julkaistu mixtape Heavy Rules. Näillä ALMA on kerännyt yli 350 miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyssa ja mm. BBC Music on nimennyt hänet arvostetulle Sound of 2018 -listalle.

ALMAlla on edessään festaritäyteinen kesä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Lokakuussa ALMA lähtee Euroopan kiertueelle, jolta voidaan odottaa uusittua showta, ennenjulkaisematonta musiikkia sekä yllätyksellisiä hetkiä.

KESÄ 2019 FESTARIKEIKAT:
20.6 – RJM, Suomi
22.6 – Southside Festival, Saksa
23.6 – Hurricane Festival, Saksa
25.6 – Arctic Arts Festival, Norja 
27.6 – Provinssi Festival, Suomi 
28.6 – Lollapalooza, Ruotsi
30.6 – Glastonbury Festival, Englanti
 3.7 – Elwood Festival, Itävalta
5.7 – Ruisrock Festival, Suomi
6.7 – Roskilde Festival, Tanska
12.7 – Mad Cool, Espanja
13.7 – Panama, Saksa
14.7 – Ilosaarirock, Suomi
18.7 – Tammerfest, Suomi
19.7 – Pori Jazz, Suomi
21.7 – Das Fest, Saksa 
 3.8 – Neverworld Festival, Englanti  
10.8 – Flow Festival, Suomi
13.8 – Sziget Festival, Unkari
24.8 – Reading Festival, Englanti
25.8 – Leeds Festival, Englanti
31.8 – Electric Picnic, Irlanti

SYKSYN 2019 KEIKAT:
1.10 – The Haunt, Brighton, Englanti
2.10 – Electric Brixton, London, Englanti
3.10 – Academy 2, Manchester, Englanti
5.10 – Academy, Dublin, Irlanti
6.10 – TV Studio, Glasgow, Englanti
8.10 – La Maroquinerie, Pariisi, Ranska
9.10 – Melkweg Oude Zaal, Amsterdam, Hollanti
10.10 – Bürgerhaus Stollwerck, Cologne, Saksa
11.10 – Rotonde, Brussels, Belgia
13.10 – Zoom, Frankfurt, Saksa
14.10 – Plaza, Zurich, Sveitsi
15.10 – Columbiahalle / Kesselhaus, Berlin, Saksa
16.10 – Niebo, Warsaw, Puola
18.10 – Club Hollywood, Tallinna, Viro
2.11. – Helsingin jäähalli, Suomi

Lataa promokuvat täältä!
Kuvaaja: Viivi Huuska

Seuraa ALMAa:
Instagram
Facebook
Twitter

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com


Ylös