Uutiset

LAURI TÄHKÄN HUIMA MENESTYS JATKUU – UUSI ALBUMI YLITTI PLATINARAJAN

5.8.2019

Karismaattisen Lauri Tähkän menestysalbumi Meidän tulevat päivät on ylittänyt platinarajan.

Olen todella onnellinen, innoissani ja otettu platinalevystä. Tällaisesta on aina yhtä kiitollinen, koska ei ole itsestäänselvyys että ihmiset ottavat musiikin omakseen. Tästä on mukava jatkaa, Lauri Tähkä iloitsee.

Meidän tulevat päivät -albumi nousi maaliskuussa suoraan julkaisustaan virallisen albumilistan ykköseksi ja neljä levyn kappaleista kohosi Spotifyn top 50 -listalle. 

Albumilta on tähän mennessä julkaistu kolme singleä: Mä en pelkää, Palavaa vettä sekä tuoreimpana Mustaherukan tuoksuinen tyttö. Keskikesällä 2018 ilmestynyt Mä en pelkää lähentelee platinarajaa ja oli useamman viikon radioiden soitetuin biisi. Se palkittiin keväällä Iskelmä-gaalassa Vuoden iskelmänä, ja yleisö äänesti Laurin samaisessa gaalassa Vuoden miesartistiksi. 

Lauri Tähkän platinaa striimannut kappale Palavaa vettä teki kesäkuussa suomalaisen musiikin historiaa, kun se saavutti 14 viikon yhtäjaksoisen radioiden soittolistojen ykköstilan. Edellinen ennätys oli vuodelta 2010. Palavaa vettä sai myös neljänä peräkkäisenä kuukautena kaupallisten radioiden kattojärjestön Radiomedian sekä radioyhtiöiden Kuukauden radiobiisi -palkinnon.

Lauri Tähkä on mukana syyskuussa Nelosella alkavassa supersuositussa Vain elämää -ohjelmassa. 

Lataa promokuva tästä.
Kuvaaja: Ville Juurikkala

Seuraa Lauri Tähkää somessa: 
Instagram
Facebook
Kotisivut

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Aino-Kuutamo Uusitorppa / Warner Music Finland
aino-kuutamo.uusitorppa@warnermusic.com

Ylös