Uutiset

METALLIMONSTERI SLIPKNOT JULKAISI TÄNÄÄN ODOTETUN ALBUMINSA WE ARE NOT YOUR KIND

9.8.2019

YHTYE NÄHDÄÄN 2020 KIERTUEELLAAN SUOMESSA

Maailman suosituimpiin metallibändeihin kuuluva Slipknot julkaisi tänään kuudennen pitkäsoittonsa We Are Not Your Kind. Uudelta albumilta on julkaistu jo kappaleet Unsainted, Solway Firth, ja Birth Of The Cruel

”Tämä on pisin aika, jota meillä on ollut albumin kirjoittamiseen ja kokoamiseen. Inspiraation lähteenä prosessissa ovat olleet artistit, jotka ovat säveltäneet kokonaisia albumikokonaisuuksia yksittäisten kappaleiden sijaan. Vaikka musiikkiala on jatkuvasti singlevetoisempaa, Slipknot halusi luoda albumikokonaisuuden ja -kokemuksen”, yhtyeen kitaristi Jim Root kertoo.

Unsainted -singlen musiikkivideo oli julkaisupäivänään YouTuben katsotuin video Suomessa.

Kesällä Rockfesteillä esiintynyt Slipknot on ilmoittanut konsertoivansa Suomessa myös 2020 Euroopan kiertueellaan. Yhtye tiedottaa tästä tarkemman ajankohdan myöhemmin.
 
Vuonna 1995 perustettu metalliyhtye on pitkän uransa aikana kahminut niin Grammy-palkinnon kuin kulta- ja platinalevyjä ympäri maailman. Edellinen albumi .5: The Gray Chapter julkaistiin vuonna 2014.

We Are Not Your Kind -albumin kappalelista:

1. Insert Coin 
2. Unsainted
3. Birth Of The Cruel 
4. Death Because Of Death 
5. Nero Forte 
6. Critical Darling 
7. A Liar’s Funeral 
8. Red Flag 
9. What’s Next 
10. Spiders  
11. Orphan 
12. My Pain 
13. Not Long For This World 
14. Solway Firth

 Lisätietoja:
Emma Hynnä / Warner Music Finland
emma.hynna@warnermusic.com

Ylös