Uutiset

CHISU JULKAISI MOMENTUM-KOKONAISUUDEN VIIMEISEN OSAN

27.9.2019

Chisu, yksi Suomen menestyneimmistä popartisteista, teki keväällä 2019 näyttävän paluun julkaisemalla kolmessa osassa uuden albuminsa MOMENTUM 123. Tänään julkaistu Post Momentum on viimeinen osa Chisun kiiteltyä MOMENTUM -kokonaisuutta. Post Momentum sisältää kolme kappaletta, joista yksi on elokuussa julkaistu ”Ikävä”. 

Kirjoitin Miehet tanssii kappaleen me too -kampanjan jälkihöyryissä, kun huomasin myös miesten kärsivän feminiinienergian demonisoinnista ja vähättelystä.

Tuu mukaan tai halaa -kappale on kaikista tuorein sävellys ja sanoitus. Kappale kertoo valinnoista ja tienristeyksistä. Siitä kohdasta, kun on pakko valita oma polku, mitä pitkin kulkea.
” -Chisu

Post Momentum
1. Ikävä
2. Miehet tanssii
3. Tuu mukaan tai halaa 

Chisun uusi tuleminen otettiin vastaan ylistyksin ja levy sai kiitosta mm. Soundin (5 tähteä) ja Helsingin Sanomien (4 tähteä) arvioissa. Levyn teema – muutos – kuului elektrovivahteisella levyllä vahvasti. Kokonaisuus esitteli yleisölle täysin uudenlaisen Chisun ja myös keikoilla entisen viiden hengen bändin on korvannut kaksi konemuusikkoa.

Neljä albumia julkaissut ja 11 Emmaa voittanut Chisu säveltää, sanoittaa ja tuottaa musiikkinsa itse ja on ensimmäinen nainen, joka on voittanut Vuoden tuottaja -Emman. Chisun levyjä on tähän mennessä myyty yli 300 000 kappaletta.

Kuuntele Post Momentum tästä.

Chisu kuka? –tour 2019

Pe 4.10. Joensuu, Lehtiä Ilosaaressa
La 5.10. Naantali, Kaivohuone
Pe 11.10. Laukaa, Peurunka Areena
La 12.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Ti 15.10. Helsinki, Silja Serenade
Pe 18.10. Helsinki, Tavastia
La 19.10. Hämeenlinna, Aulanko Areena
Su 20.10. Helsinki, Silja Symphony
Pe 25.10. Turku, Logomo
Pe 1.11. Turku, Viking Grace
Pe 8.11. Jämsä, Himos Areena
La 9.11. Tampere, Pakkahuone
La 16.11. Rovaniemi, Half Moon Nightclub
Pe 22.11. Levi, Hullu Poro Areena
La 23.11. Pori, Virkistyshotelli Yyteri
Pe 29.11. Jyväskylä, Paviljonki, PikkujouluCircus
La 30.11. Lahti, Sibeliustalo, Pikkujoulubileet 2019

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Isadora Kamotskin / Warner Music Finland
isadora.kamotskin@warnermusic.com

Keikat:
Jake Hannula / Warner Music Live
jake.hannula@warnermusic.com 

Ylös