Uutiset

MONSP LIVE ON UUDEN SUKUPOLVEN OHJELMATOIMISTO – VETÄJÄNÄ SANTTU RONKAINEN

3.10.2019

Ikonisen Monsp Recordsin tarina jatkuu livekentällä uuden sukupolven ohjelmatoimiston Monsp Live muodossa. Suomen menestyksekkäimpiin pienlevy-yhtiöihin lukeutuneen Monsp Recordsin arvopohja ja genre näkyvät myös uuden livetoimiston ideologiassa. 

Monsp Live keskittyy nuoriin ja kiinnostaviin urbaanin musiikin artisteihin. Toimiston vetäjänä toimii Santtu Ronkainen, jonka edustuksessa ovat costee, Artem, Käärijä, Ahti ja Figaro. 

Monsp Liven tavoite on luoda uusia standardeja koko keikkamyynti- ja live-alalle. Haluan nostaa rimaa, mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilla uutta. Monsp Live on urbaanin musiikin toimisto, jonka tekee ainutlaatuiseksi se, että taustalla on ison musiikkiyhtiön ja sen eri osastojen tuki, Santtu Ronkainen sanoo. 

Santtu Ronkainen on tehnyt pitkän uran myynnin, konseptoinnin ja brändäämisen parissa muun muassa ravintola-alalla. Musiikki on aina ollut Santulle intohimo ja hän tuntee kotimaisen musiikkialan sekä sen taustavaikuttajia pitkältä ajalta. 

Toukokuun lopussa Warner Music Finland ilmoitti ostaneensa rapiin ja hiphopiin erikoistuneen pienlevy-yhtiöiden pioneerin Monsp Recordsin. Monsp Live on osa Warner Music Finlandia. 

Lisätiedot: 
Santtu Ronkainen / Monsp Live
santtu@monsplive.fi

Ylös