Uutiset

BÄNG BÄNG TYPERÄ SYDÄN -KAPPALEESTA TUNNETTU EETU JULKAISEE DEBYYTTILEVYNSÄ PERJANTAINA!

20.11.2019

Muun muassa Ellinooran tuplaplatinaa striimanneesta, vuoden biisiksikin palkitusta Bäng Bäng typerä sydän -kappaleesta tunnettu eetu julkaisee upean debyyttilevynsä 22.11. Albumi on monialainen kokonaisuus, jonka artisti on säveltänyt, sanoittanut ja tuottanut kokonaan itse. Albumin vinyylipainos tulee myyntiin alkuvuonna 2020. 

Halusin tietää miltä kuulostaa mä, joten päätin säveltää, sanoittaa ja tuottaa koko albumin itse. Tiesin, että mun täytyy tehdä biisejä, joiden takana voin oikeasti seistä vielä vuosien päästä, mutta jotka kuvaavat myös vahvasti tätä aikaa. Tykkään sekoittaa eri vaikutteita ja olla ronski (jopa brutaali), mutta kuitenkin niin, että kaikessa on kaunis sydän. Mulle oli tärkeää koittaa pitää tekstit yksiselitteisinä, suorina ja rehellisinä – niin ettei niitä tarvitse selitellä tai sen kummemmin availla. Jokainen kuulkoon niissä mitä haluaa, mutta levyllä ei varmasti jää epäselväksi mitä mä kuulen. Siksi albumin nimi on mun nimi. Kirjoitan sen pienellä ja biisit isolla, koska mä en ole se juttu, vaan mun laulut ovat. Niissä mä oon”, eetu kertoo kokonaisuudesta.

Albumin fokusbiisi 10/10 on voimakas laulu yksinäisyydestä tässä hullussa hektisessä maailmassa:

Yksinäisyys sekavan maailman äärellä on epidemia, ja lääke siihen on aika yksinkertainen: empatia.”

Debyyttilevyn biisilista:
1. SISÄÄN
2. 10/10
3. SÄ ET OO AINOO
4. ILMAN MITÄÄN FEIKKII
5. PULLII UUNIIN
6. SE KUKA OIKEESTI OOT
7. BAE
8. MINÄMINÄMINÄ
9. NAPIT
10. VITUN PELLE
11. MÄ EN MENIS TAKAS
12. HYVÄSTIT

Seuraa eetua somessa:
Spotify
Instagram
Facebook

Lataa promokuvat täältä.
Kuvaaja: Viivi Huuska

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com 

Keikat:
Matti Kaunisvesi / Warner Music Live
matti.kaunisvesi@warnermusic.com


Ylös