
Jyväskyläläinen Dead Cult Diaries antoi myrskyvaroitusta jo viime vuoden puolella yhtyeen julkaistessa Boys & Toys -singlen, joka paitsi voitti YleX Iltapäivän Rytmibarometrin, myös päätyi Radio Rockin soittolistalle herättäen kiinnostusta myös muilla radiokanavilla.
Nyt Dead Cult Diaries tulee täydellä höökillä. Radio Rockin RockStarba-bändikisan voiton jälkeen solmittu levytyssopimus Warner Music Finlandin kanssa toi vauhdikkaan alkusysäyksen huhtikuun 19. päivänä julkaistavan The World Is Too Small -debyyttialbumin työstämiselle. Uusia maistiaisia kuullaan jo tänään, kun One In A Million -single julkaistaan ja biisi lähtee myös soimaan Radio Rockin aalloilla.
Sitkeästi tarttuvat pop-melodiat, rouheat rock-soundit ja välissä vilahtelevat punk-elementitkin yhdistelevä viisikko Emmy, Arttu, J-V, Ränttilä ja Juuso pääsee livetoimiin jo tämän kuun lopulla. Dead Cult Diariesin kaikki keikkapäivät ilmestyvät tämän kuun aikana yhtyeen sivuille, joihin pääsee nakuttelemalla osoitteen www.deadcultdiaries.com.
Tässä ovat päivät ja kaupungit, joissa Dead Cult Diariesin pääsee tsekkaamaan jo ennakkoon ennen pitkäsoiton julkaisua:
26.3. Nosturi, Helsinki, w/ Halestorm
5.4. Musta Kynnys, Jyväskylä
6.4. Bar Bäkkäri, Revolution, Helsinki, w/ Alavala 18.4. Kerubi, Joensuu
One In A Million on julkaistu digisinglenä ja on ostettavissa iTunesissa:
https://itunes.apple.com/fi/album/one-in-a-million-single/id614773456?l=fi
Singlen pääsee kuulemaan nyt myös YouTubessa:


