Suvi Teräsniska julkaisee Rakkaus päällemme sataa –nimisen albumin syyskuun 8. päivä. Albumin ensimmäinen single Jos menet pois kertoo koskettavan rakkaustarinan. Kappaleen tekijätiimissä komeilee muun muassa Negative-yhtyeen Jonne Liimatainen ja Leri Leskinen, joista jälkimmäinen on ollut myös tuottamassa uutta levyä.
Suvi on saanut viimeisen kahden vuoden aikana kokea ja nähdä paljon. Se kuuluu selvästi kaikissa uuden albumin tekstivalinnoissa ja Suvin tulkinnassa. ”Itsenäistyminen ja kasvaminen teini-ikäisestä nuoreksi aikuiseksi on joskus kivinen tie ja monet asiat on opittava kantapään kautta. Yksi asia on kuitenkin pysynyt muuttumattomana ja se on rakkaus musiikkiin ja sen tekemiseen. Se ei ole minulle pelkkää työtä, se on elämäntapa”, kertoo Suvi tuntemuksistaan.
Nuori laulajatähti nousi ihmisten tietoisuuteen vuonna 2008 debyyttialbumillaan Särkyneiden sydänten tie. Lähes 30 000 kappaletta myyneeltä albumilta muistetaan laajalti radioissa soinut Hento kuiskaus-kappale. Viime jouluna julkaistu joululevy ylsi lähes 20 000 kappaleen myynteihin. Suvi on toiminut usean vuoden ajan myös Yö-yhtyeen taustalaulajana. Satoja keikkoja vuodessa tekevä artisti on saanut lukuisia palkintoja ja hänet nimettiin vuonna 2009 Emma-ehdokkaaksi kahdessa kategoriassa.
www.suviterasniska.fi


