Heinäkuussa uudella Nightmare –albumillaan ympäri maailmaa listaykköseksi noussut Avenged Sevenfold tekee ensimmäistä kiertuettaan pääesiintyjänä Euroopassa. Kiertue saadaan Suomeen maanantaina marraskuun 22. päivä. Etelä-Kaliforniasta kotoisin oleva yhtye on kovaa vauhtia nousemassa metallibändien kärkinimien joukkoon. Liput odotettuun konserttiin tulevat myyntiin maanantaina 6. syyskuuta.
Vuonna 1999 perustettu Avenged Sevenfold eli lyhyemmin A7X aloitti musiikillisen uransa metalcoresta, mutta vuosien varrella yhtyeen musiikki on muuttunut kevyempään suuntaan. A7X:n viides studioalbumi Nightmare nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan sijalle yksi, kun se julkaistiin heinäkuussa ja bändin albumilta lohkaistu single “Nightmare” oli kuluneen kesän soitetuin metallibiisi maassamme. Levy on saanut erityisesti faneilta kiitosta, sillä siinä on kuultavissa elementtejä yhtyeen koko uran varrelta.
Esikuviaan, kuten Metallicaa, myötäilevä Nightmare-albumi on omistettu yhtyeen viime joulukuussa menehtyneen rumpali James ”The Rev” Sullivanin muistolle. Avenged Sevenfoldin muodostavat tätä nykyä laulaja M. Shadows, kitaristit Synyster Gates ja Zacky Vengeance sekä basisti Johnny Christ. A7X:n musiikki rytmittää lukuisia videopelejä ja muun muassa Saw III –elokuvassa soi yhtyeen ”Burn It Down” –kappale. Avenged Sevenfold on esiintynyt Suomessa aiemmin Iron Maidenin lämmittelijänä Helsingin Olympiastadionilla ja Tampereen Ratinan Stadionilla heinäkuussa 2008.
KONSERTTI:
Ma 22.11.2010, Jäähalli, Helsinki
Ovet klo 19.00, K-14


