
Yksitoistahenkinen reggae– ja rap-vaikutteinen Kuningasidea on sulattanut tänä kesänä sydämet sinkullaan Enemmän duoo ku sooloo. Tällä hetkellä kappale on Suomen virallisen singlelistan sijalla kaksi, Spotifyn sijalla kolme ja se on noussut useaan otteeseen iTunesin listan ykköseksi.
Enemmän duoo ku sooloo on myös Suomen radioiden kolmanneksi soitetuin kappale, jota on YouTubessakin kuunneltu yli miljoona kertaa. Biisi löytyy yhtyeen kesäkuussa julkaistulta debyyttialbumilta On uusi aika.
Kuningasidean kappaleiden teemat kimpoilevat nykypolitiikasta menneisiin aikoihin, kasvutarinoihin ja puistobisseen, mutta kaikkien niiden punainen lanka on väkivallattomuus ja lähimmäisenrakkaus. Keikoilla yleisö heiluu, hikoilee, huutaa – ja haluaa lisää.


