WARNER FACEBOOKISSA

TULEVIA KEIKKOJA

Ei tulevia keikkoja.

Sini Sabotagen Levikset repee -single nousi Latauslistan ykköseksi

Lähetetty: 13.05.2013 klo 14:39

Levikset repee on ollut yli viikon iTunesin listan ykkönen, virallisen latauslistan ykkönen ja Spotifyn sijalla viisi. Suureen suosioon noussut Sini Sabotage on työstänyt tulevaa sooloalbumiaan yhdessä DJ PP:n (Laura Närhi, Stig) kanssa. Levikset repee on DJ PP:n ja Jaakko Salovaaran käsialaa. 27-vuotias Sini Sabotage on tehnyt musiikkia 10 vuotta ja ollut mukana mm. JVG:n ja Cheekin –albumeilla.

Sini Sabotage on sainattu JVG:n perustamalle PME Records levy-yhtiölle. Sini Sabotage esiintyy 23.5. Tavastialla yhdessä JVG:n ja Mäk Gäliksen kanssa.

Oon useamman vuoden työstänyt omaa rap-levyä ja kaikki alkoi loksahtelemaan paikoilleen, kun tutustuin JVG:n Jareen ja VilleGalleen. Kundit kertoivat perustamastaan PME records levy-yhtiöstä ja kiinnostuivat mun matskusta. Tehtiin diili ja työstän parhaillaan DJ PP:n kanssa mun tulevaa sooloalbumia. Levikset repee tehtiin yhdessä Jaakko Salovaaran ja DJ PP:n kanssa“, kertoo Sini.

Sini Sabotage päätyi hiphopin pariin, kun hän alkoi kirjoittamaan kertosäkeitä tutuille räppäreille. Riimejä alkoi syntymään ja Sini liittyi Valosiepparit-kokoonpanoon, johon kuului myös Alamaa ja Ruoto. Yhtyeen debyyttialbumi julkaistiin 2006, jonka jälkeen Sini ryhtyi tekemään soolomateriaalia. Ensimmäinen soolokappale löytyy Suomi HipHopin Vol.5 –kokoelmalta ja tämän lisäksi Sini on vieraillut Cheekin ja JVG:n –levyillä. Musiikkiuran ohessa Sini kiinnostui DJ-työstä ja päätyi pitämään Girls-klubia Tigeriin. Tämän jälkeen Sini siirtyi Brädin kiertue DJ:ksi ja samoihin aikoihin alkoi radio DJ:n työt Spin FM:llä. Sinillä oli kanavalla vuoden ajan viikottainen oma DJ-painotteinen talkshow –henkinen ohjelma. Viime syksynä Sini toimi studio-DJ:nä MTV3 -kanavalla pyörineessä Mikko & Heikki –showssa.

Facebook
Instagram: sinisabotage

Lisätiedot:
inka.laitinen@warnermusic.com

Keikat:
nino.lintermo@warnermusic.com

  • Share/Bookmark

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

Jätä kommentti